DHL Log On
Pätevä harjoittelu tai ammatillinen tehtävä dynaamisessa ja kansainvälisessä ympäristössä käynnistää menestyksellisen työuran.
Log On
Harjoittelun kohderyhmä
Olemme Suomessa toteuttaneet jo vuodesta 1998 alkaen akateemisille logistiikan alan opiskelijoille suunnattua DHL Log On -projektiharjoitteluamme. Kohderyhmämme ovat ylemmän korkeakoulututkinnon opintojen loppusuoralla olevat 4.- 5. vuosikurssin logistiikan ja kansainvälisen liiketoiminnan opiskelijat.Harjoittelun tavoitteet
Harjoittelun tarkoituksena on tutustuttaa sinut monipuolisesti Suomen DHL eri liiketoiminta-yksiköiden toimintaan noin kuukauden kestävien projektitöiden muodossa. Kukin harjoittelija työstää niitä kesän aikana yleensä kolme. Projektit pohjautuvat aina liiketoiminnastamme lähtevään tarpeeseen. Harjoittelussasi voit soveltaa koulutuksessasi oppimiasi taitoja, tietoja ja valmiuksia ja me puolestamme saamme projektiraportin lisäksi uusia näkökulmia omaan toimintaamme tuoreiden tiedemaailman näkemysten myötä. Usein harjoittelu on myös alku DHL-uralle.Harjoittelun sisältö
Projektityön työstäminen tarkoittaa käytännössä tiedon keruuta, sen analysointia ja muokkausta sekä raportin kirjoittamista. Työskentelysi tapahtuu itsenäisesti projektinohjaajan tukemana. Projektitöiden aiheet vaihtelevat prosessikuvauksista ja markkinatutkimuksista erityyppisiin selvityksiin jonkin aihealueen jatkotoimenpiteiden pohjaksi. Työstät kustakin projektistasi kirjallisen projektidokumentin ja lyhyemmän tiivistelmän, jonka esittelet myös liiketoimintayksikön johtoryhmälle.
Hakuaika ja valinnat
Harjoitteluun haku alkaa yleensä maaliskuussa ja valinnat on suoritettu viimeistään huhtikuun loppuun mennessä. Yleensä valitsemme 2 -3 opiskelijaa.Harjoittelun ajankohta
Harjoittelu toteutetaan kesä-elokuun aikana.
Harjoittelun jälkeen
Harjoittelun päätyttyä syksyllä pyrimme halukkaille tarjoamaan gradu-/lopputyöaihetta ja jotkut saattavat jäädä harjoittelun jälkeen suoraan töihin esim. osa-aikaisesti. Harjoittelujakso antaa sinulle joka tapauksessa hyvän pohjan hakeutua meille työhön valmistumisen jälkeen. Moni onkin niin tehnyt ja jatkaa uraansa edelleen!Harjoittelijoiden kokemuksia
Tutustu kahteen Log On -harjoittelijaamme ja heidän kokemuksiinsa yrityksestämme.
